keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Suomalaisuus

Kuuntelin Bookbeatista Tim Walkerin Lost in Suomi. Aivan loistava teos. Kirjailija on yhdysvaltalainen, joka on naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asuu Suomessa. Hän tarkastelee kirjassaan hyvin sarkastisesti sekä suomalaisuutta, että yhdysvaltalaisuutta. En voinut olla nauramatta ääneen kirjaa kuunnellessa.


Täällä mökillä jäin ajattelemaan omaa suomalaisuuttani. Arjessa kun on jatkuvasti tosi kiireinen ja juoksee paikasta toiseen, niin kyllä se vaan on niin, että mökki on paras paikka rentoutumiseen. En tiedä sen parempaa. Vaikka täällä mökillä on koko ajan enemmän ja vähemmän tekemistä. Se mikä kaupungissa on tehtynä yhdessä hujauksessa, saattaa mökillä vaatia monen tunnin työn. Mutta kuinka ihanaa onkaan mennä saunaan sen jälkeen kun sinne on ensin kantanut puut ja vedet.


Kotona en voisi edes ajatella tiskaavani käsin. Mökillä tiskioperaatio alkaa siitä, että kaivosta ensin kannetaan vesi tupaan. Sitten vesi lämmitetään. Sitten vasta pääsee tiskaamiseen. Se on jotenkin todella ihanaa puuhaa.


Kävin ennen tätä kirjoitusta kävelemässä metsässä. Se on toinen paikka missä sielu lepää. Ainoa ääni mitä kuulin oli puiden humina ja linnunlaulu. Suomalaisessa metsässä on vaan sitä jotakin. Harmillista kyllä meillä ei täällä mökin metsässä tunnu olevan juuri yhtään mustikkaa. Sama juttu viime vuonna. Innoissani otin mukaan mustikanpoimintavälineet, mutta niille ei taida tulla käyttöä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti